Tämän sivun alta voit selata TAKUun ilmoitettuja erilaisia aikuiskoulutuksia, erikoistumisopintoja työn ohessa tai muita  koulutusilmoituksia.

Mikäli haluat oman koulutuksesi näkymään tälle sivulle, ota yhteyttä järjestö- ja kehitysvastaavaan. TAKU pidättää itsellään oikeuden valikoida ilmoitettavat koulutukset.

POLKU II –KOULUTUS YHDISTYKSILLE:

KOLMANNEN SEKTORIN JA KUNTIEN KEHITTYVÄ YHTEISTYÖ KULTTUURI-, LIIKUNTA- JA NUORISOALOILLA

 

Yhdistykset kehittyvät palveluntuottajina kovaa vauhtia. Samaan aikaan kuntiin kohdistuu yhä suurempia paineita tuottaa palvelut taloudellisesti, laadukkaasti ja pitkäjänteisesti. Hyvinvoinnin edistäminen ja palvelujen kehittäminen on kuntien ja yhdistysten yhteinen intressi. Miten palvelujen suunnitteluun saadaan eri osapuolet mukaan?

 

Kolmas lähde –hankkeen järjestämä maksuton Polku II –koulutus tuo samaan pöytään yhdistysten johtotason sekä kuntien edustajat käsittelemään hyvinvointipalvelujen suunnittelua yhteisesti. Yhdistykset vahvistavat osaamistaan palveluliiketoiminnassa sekä tuntemustaan kuntien odotuksista ja hankintatavoista palvelujen hankinnassa. Kuntien edustajat vahvistavat osaamistaan palvelujen hankkimisessa yhdistyksiltä sekä saavat tietoa yhdistysten erityispiirteistä palvelujentuottajina.

 

Mukana on yhdistysten ja kuntien yhteistä työskentelyä sekä osioita, joissa kehitetään yksinomaan yhdistysten palvelutoimintaa.

 

”Yhdistyksille koulutus antaa mahdollisuuden päästä keskeisen yhteistyökumppanin, eli kunnan, kanssa vuoropuheluun”, kertoo koulutuksen suunnittelija Nelli Koivisto Aalto-yliopiston Pienyrityskeskuksesta. ”Sen lisäksi osallistujat saavat räätälöityä sparraustukea oman yhdistyksensä palvelutoiminnan kehittämiseen, asiantuntijaluentoja sekä uusia verkostoja. Tällaista kokonaisuutta saa harvoin maksutta mistään”, Koivisto korostaa. Kunnille koulutus antaa konkreettisia esimerkkejä tuloksellisesta yhteistyöstä yhdistysten kanssa.

 

KOULUTUS ON TARKOITETTU:

Hyvinvointipalveluja tuottavien yhdistysten johdolle sekä kolmannen sektorin kumppanuutta kehittävälle kuntien henkilöstölle eri toimialoilla – esimerkiksi kulttuurin, nuorisotyön, liikunnan sekä sosiaali- ja terveyspalvelujen puolella. Koulutukseen valitaan 30 osallistujaa.

 

LÄHIJAKSOT

25.–27.9.2012 Helsingissä

11.–13.12.2012 Jyväskylässä

12.–14.2.2013 Tampereella

 

YHDISTYKSET: Lisätiedot + haku koulutukseen 31.5.2012 mennessä http://www.kolmaslahde.fi/koulutusta/polku-koulutus

 

KUNNAT: Lisätiedot + ilmoittautuminen koulutukseen 31.5.2012 mennessä http://www.kolmaslahde.fi/koulutusta/koulutusta-kunnille  

 

Kysy lisää:
Projektipäällikkö Nelli Koivisto, 050 315 2163 / nelli.koivisto(at)aalto.fi


Tervetuloa Väritaide-kurssille Tallinnan
vanhaan kaupunkiin! 

 

Laadukkaat kurssit on suunniteltu Aikuisille Naisille
ja aikaisempaa piirustus- ja maalauskokemusta ei
välttämättä tarvita, vain kiinnostusta kokeilla taulun
maalausta ja luoda omanlaista väritaidetta.
 
Kurssit:
Toukokuu - Syyskuu 2012, torstaista - lauantaihin,
sisältäen ammattikuvataiteilijan kurssiohjauksen suomeksi,
kaikki taidetarvikkeet, herkulliset lounaat hyvän viinin ja

myös alkoholittomien juomien, sekä suussa sulavien

jälkiruokien kera, iloisessa ja taidetta arvostavassa seurassa.  


Artiga (jpg) (427.8 KB)  


Olkaa hyvä ja tutustukaa oheiseen esitteeseemme ja
tulkaa rohkeasti luomaan jotain aivan omaa
värien ihmeellisessä maailmassa, saaden samalla
henkistä hyvinvointia ja uusia kokemuksia taiteen parissa.
 
Tervetuloa - Tere Tulemast !
 
ARTIGA

Artiga Group OÜ

 (+372) 530 530 52 (puhumme suomea)

artiga.info@gmail.com

www.artiga.info

 

Taiteen Myynti & Vuokraus

Väritaidekurssit

Taide & Kulttuurivierailut

Pikk 14 - 1 A (1 krs. Pikk & Mündi)

10123 Tallinna Eesti