Jäsenille Ajankohtaista Linkit Tapahtumia Yhteystiedot TAKU - Etusivulle Taku ry På svenska In English
TAKU
Palaute
Liity jäseneksi

Apurahansaajan eläkevakuutus

Apurahansaajien eläkevakuuttaminen on toteutettu vuoden 2009 alusta maatalousyrittäjän eläkelain mukaisesti.  


http://www.mela.fi/Oppaat/Apurahansaajan_MYEL-vakuutusopas.pdf


Lain mukaan vakuutusvelvollisuus koskee kaikkia niitä Suomessa asuvia apurahansaajia, jotka ovat saaneet Suomesta myönnetyn työskentelyapurahan vuonna 2009 tai sen jälkeen. Apurahan tulee olla tarkoitettu vähintään neljän kuukauden taiteelliseen tai tieteelliseen työskentelyyn Suomessa ja euromäärältään vähintään 1 093,49, mikä vastaa vuosiansiona 3 280,47 euroa (vuoden 2009 tasossa). Tietyin edellytyksin vakuuttamisen piiriin kuuluvat myös ulkomailla tapahtuva apurahatyöskentely ja ulkomaalaisen Suomessa tekemä apurahatyö.

Vakuutusvelvollisuus koskee niin henkilökohtaisen apurahan saaneita kuin työryhmässä apurahalla työskenteleviäkin. 


Alle 18-vuotias, yli 68-vuotias tai vanhuuseläkkeellä oleva henkilö ei voi ottaa vakuutusta. Vakuutusvelvollisuus ei koske perustutkinto-opiskeluun tarkoitettuja apurahoja eikä pelkästään kulujen kattamiseen tarkoitettuja apurahoja kuten matka-apurahoja.


[Tulosta sivu]
Pienennä tekstin kokoaSuurenna tekstin kokoa